Hah, kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin mistä pitää painaa että pääsee uuden kirjoituksen rustaamaan. Juuri nyt mulla on aivot melko ihanasti solmussa. Tutustuin tossa noin puoli vuotta sitten kivaan poikaan ja erityisesti meidän mese keskustelut oli värikkäitä ja mielenkiintoisia ja kai sieltä jostain pientä flirttiäkin löytyi. Muutenkin tultiin hyvin juttuun ja meillä oli kivaa yhdessä. Mun kevät oli kuitenkin kohtalaisen kiireinen, matkustelin paljon jne. ja siksi me ei ehditty nähdä kovin usein. Myöhemmin kesällä kuulin sitten että kyseinen poika oli mennyt yhteen yhden mun vähän niinkuin ystävän kanssa. Päätin kuitenkin ettei se haittaa mua ja me voidaan kaikesta huolimatta olla ystäviä. Ei se aluksi ollutkaan mikään ongelma, juttu jatkui suurinpiirtein siitä mihin jäätiinkin vaikka tietysti poika sai lukuisia puheluita tyttöystävältään, eivätkä välit etäisen ystävän ja nykyään pojan tyttöystävän kanssa tietenkään siitä lämmenneet, päinvastoin. Kerran kuitenkin satuin samaan kahvilaan pojan ja tyttökaverinsa kanssa ja menin jotenkin täysin lukkoon kun he tervehtivät minua. Sanoin pikaisesti moi ja häivyin toiselle puolelle kahvilaa istumaan. Nyt en ole puhunut edes mesessä kummankaan kanssa moneen viikkoon ja se on todella kiusallista. Näin poikaa toissa päivänä, emmekä edes moikanneet. Muutenkin ystävyyssuhteeni ovat jotenkin menneet aina vain huonommin. Horoskoopissanikin luki että yhtä ystävää lukuun ottamatta kaikki suhteeni menevä juuri nyt vähän perseelleen. Mutta en kyllä oikeastaan edes usko horoskooppeihin, pelkkää sattumaa. Tuo kyseinen ainut ystävä jonka kanssa kuulemma pysyn väleissä on kyllä tunnistettavissa. Olen viettänyt puolet lomastani hänen kanssaan, olemme matkustelleet yhdessä ja puhuneet yöt läpeensä kaikesta mahdollisesta. Olemme tunteneet toisemme jo alakoulu-ikäisistä asti, mutta emme koskaan ole olleet erityisen läheisiä. Oudointa on että vaikka viettämme nykyään todella paljon aikaa kahdestaan ja tiedämme toisistamme melkein kaiken, en siltikään pidä häntä hyvänä ystävänä, vain kaverina joka tuntuu aina olevan tavoitettavissa. Äitinikin puhuu aina hänestä mun parhaana kaverina ja luotto ystävänä. Saattaa olla että tämä tilanne juontaa juurensa menneisyyteeni. Menetin hyvän ystävän aivan yllättäen kun olin kuudesluokkalainen. Yhtäkkiä emme vain nähneet toisiamme kovin usein ja hän ei suostunut enää jakamaan asioitaan kanssani niinkuin ennen. Se jätti muhun jälkensä ja päätin silloin olla itse oma paras ystäväni. Toisaalta tavallaan siinä oli järkeä, mutta toisaalta voi olla etten enää osaa päästää ihmisiä lähelleni, koska pelkään että he hylkäävät mut. Veljeni on nykyään aivan mahdoton. Häntä ei aluksi näkynyt moneen päivään, eikä hän vastannut puhelimeen ja tänään hän tuli kotiin ja kertoi tyynesti olleensa kavereiden luona. Veljeni on jo aikuinen, vaikkei käyttäydy sen mukaisesti, mutta asuu yhä kotona. Välillä musta tuntuu että ehdin itse lentää pesästä ennen kuin hän lähtee kotoa mihinkään. Hän asui kyllä vuoden kotikaupunkimme keskustassa kaverinsa kanssa, mutta muutti sitten takaisin. Välillä toivon että porukat heittäisivät hänet vain kylmästi pihalle. Vanhemmillani on ihan tarpeeksi huolehdittavaa muutenkin, kuten vanha omakotitalomme joka on jatkuvasti remontissa. Talomme tuntuukin olevan heille se suurin riidan aihe nykyään. Katsoin tänään aikani kuluksi Morgan Spurlockin leffan Super size me (toivottavasti kirjoitus meni edes osittain oikein..). Leffa oli mielenkiintoinen, jokseenkin vähän tylsä välillä. En pystynytkään sen katsottuani syömään mitään vähään aikaan ja kun vihdoin nälkä oli jo sietämätöntä söin salaattia. Onneksi tapanani ei ole mässäillä roskaruualla, muuten varmaan potisin kauheita omantunnon tuskia juuri nytkin. Elokuvassahan siis Morgan itse eli kuukauden syöden pelkkää roskaruokaa kolmesti päivässä ja se sai hänet lopulta aika huonoon kuntoon. Olen muutenkin töllännyt kohtuu paljon dokkareita viime aikoina. Tällä viikolla katsoin esim. Al Goren Epämiellyttävän totuuden, joka mun piti katsoa jo aikoja sitten mutta en vain koskaan ehtinyt, sekä ohjelman yhdestä lempibändeistäni The Whosta. Epämiellyttävä totuus oli todella vaikuttava leffa ja sai mut vain yhä enemmän ärsyyntymään siitä että George Bushista tuli presidentti Goren sijaan. Uskon todella että monet asiat olisivat paremmin juuri nyt jos Al Gore olisi päässyt sinne minne kuuluukin, suoraan Valkoiseen taloon. Hän oli elokuvassaankin todella vakuuttava ja kun miettii mitä Bush sai aikaan hallintokautenaan.... Niin, elämä ei aina ole reilua.
Mulla on tapana valvoa joka yö johonkin kolmeen ja usein istuttuani koneella koko illan käyn vielä kävelyllä ja menen sitten nukkumaan, ainakin lomalla, mutta tänään taidan tehdä poikkeuksen, koska huomenna lähdemme aikaisin aamulla koko perhe reissuun yhdessä. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Täytyy kyllä myöntää että juuri nuo yölliset kävelyt kesällä ovat järvessä uimisen lisäksi ehkä parasta. Toki harmittaa nukkua puolille päivin kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta on se kyllä sen arvoista. Nytkin päivät ovat olleet myrskyisiä ja harmaita (varmaankin juuri ilmastonmuutoksesta johtuen) mutta viime yönä siinä neljän aikaan kun kävin ulkona oli aivan tyyntä ja melko lämmintäkin. Kävelin naapurustossa ja istuin hetken tien pientareella naapurin kissaa silittelemässä ja koko kaupunki oli niin rauhallinen. Sitä seesteistä mielentilaa tulen varmasti arkena ikävöimään. Yhtäkkiä tuli kauhea himo lähteä taas öiseen asfaltti viidakkoon samoilemaan, mutta en tiedä viitsinkö. Porukat ovat jo nukkumassa ja itsekin tunnen oloni näin saunan päälle melko raukeaksi, ehkä toteankin loppuun siis vain lyhyesti: öitä!
"I don't remember yesterday. Today it rained."